Singalana.Net Logo Palkkaa minut!

Hakaisha

HUOM! Hakaishan esittely on lähes alkuperäisessä asussaan, joten jotkut asiat Somnuksen esittelyssä eivät välttämättä täsmää Hakaishan esittelyyn.

Pelipaikka: Ensin pelasin Hakaishalla nyt jo edesmenneessä Ninja Dog Webissä (NDWssä). Kun NDW lopetti, siirryin Taisteluklubin kautta DOTC:hen (Dogs of The City). Sitten Hakaisha muutti nimensä ja asustelee nyt Dogmassa Somnus-nimisenä herrasmiehenä. (Eli tässä Hakaishan / Somnuksen tarina ennen Dogmaan saapumista.)

Lempinimi: Aisha

Nimen merkitys: Nimi on japania ja merkitsee tuhoajaa.

Ikä: Noin 4-vuotias (silloin kun lopetin DOTCssä)

Sukupuoli: Uros

Laji: Iga (kishu)

Lauma: Milloin mikäkin, mutta alunperin Igat.

Pohjaväritys: Valkoinen

Muut tuntomerkit: Kullanväriset silmät.

Arvet: Kaksi arpea vasemmassa poskessa. (Tulivat oletettavasti silloin, kun Hakaisha opetteli Koganeiro Kajou Battogaa mestariltaan.) Nykyisin kaksi arpea myös kaulassa. (Tulivat Amiralin hampaista.) Vatsassa ja selässä olevat arvet tulivat Goliathilta.

Ruumiinrakenne: Hakaisha on suhteellisen tavallinen iga. Normaalin kokoinen, solakka mutta voimakas. Igaksi Hakaishalla on kuitenkin suhteellisen pitkät korvat. Raajat ovat myös pitkät. Kasvot ovat kapeat. Rinnassa ja hännässä karvapeite on tuuhea, muuten Hakaisha ei ole mitenkään erityisen pörröinen.



Fyysiset kyvyt: On hyvä hyppelemään puissa, vaikka ei pidäkään erityisesti oravan leikkimisestä, vaan mieluummin istuskelee rauhallisesti lehvistön suojissa, kuuntelemassa. Hakaishalla onkin erinomainen kuulo ja näkö ja se viettää mielellään aikaa vartiossa igojen ja kogien maiden rajalla. Hakaisha on ketterä ja notkea, ja luottaakin enemmän näihin ominaisuuksiin kuin voimaan. On myös kohtuullisen nopea juoksemaan. Osaa igojen oman iskun, Raikakenin kohtuullisesti, mutta käyttää mieluummin omaa battogaansa.

Luonne: Hakaisha on luonteeltaan rauhallinen ja tyyni, mutta joskus Aishakin riehaantuu ja käyttäytyy kuin teini-ikäinen. Hakaisha pitää kuitenkin toiminnasta ja seikkailuista ja uusien koirien tapaamisesta. Suhtautuu erittäin kiinnostuneena kaikenlaiseen toimintaan. Igalla on myös oikea herrasmies ja kohtelee naaraita kunnioittavasti. Herrasmiesmäisten piirteidensä takia ei mielellään taistele naaraiden kanssa. Hakaishan muita luonteenpiirteitä ovat suvaitsevaisuus ja avuliaisuus. Hakaisha on myös erittäin luotettava ja rehellinen.

Menneisyys: Hakaisha syntyi igojen laumaan ja eli onnellisena äitinsä ja sisarustensa kanssa. Isäänsä Hakaisha ei koskaan tuntenut, ja äiti ei koskaan suostunut kertomaan hänestä paljoakaan. Pennut saivat kuitenkin sen vaikutelman, että äiti rakasti isää kovasti. Oletettavasti Hakaishan isä oli / on iga, sillä Hakaisha on erittäin tyypillinen igakoira. Hakaishan äiti katosi pentujen ollessa teinejä. Surusta suunniltaan pennut etsivät äitiään, kunnes Hakaisha löysi tämän ruumiin metsästä. Kogat olivat tappaneet hänet ja syöneet hänen lihaansa. Se oli Hakaishalle liikaa ja se lähti laumasta, sillä kaikki muistutti sitä äidistä.
Myöhemmin Hakaisha palasi laumaan. Poissaoloaikanaan se oli saanut kaksi arpea poskeensa ja oppinut battoga-iskunsa. Hakaisha ei ole kertonut kenellekään mitä se teki poissaollessaan.
NDWssä Hakaisha melkein sai puolison Rida-nimisestä koganaaraasta.

Ase: Ei ole.

Isku: Koganeiro Kajou Battoga (suom. Kultainen Spiraali – Isku). Se ei oikeastaan ole isku, vaan ennemminkin hypnotisointia. Hakaisha tuijottaa vastustajaansa kullanvärisillä silmillään, ja lausuu samalla hiljaa iskun nimen. Iskua voi käyttää vain taistelun suvantovaiheessa, yleensä silloin kun vastustajat ovat jonkin matkan päässä toisistaan. Kaikkein parhaiten isku onnistuu, jos taistelijat tuijottavat toisiaan jo valmiiksi silmiin, esimerkiksi vihaisina.
Iskun onnistuessa vastustaja ikään kuin hypnotisoituu ja jää tuijottamaa Hakaishan silmiin. Tällöin Hakaishan on hyvä hyökätä ihan tavalliseen tapaan. Vastustaja voi esimerkiksi jäädä vain tuijottamaan hyökkäävää Hakaishaa, samalla kun iga pureutuu toisen kurkkuun kiinni. Yleensä vastustaja kuitenkin havahtuu hyökkäyksen aiheuttamaan kipuun. Mitä viisaampi ja kurinalaisempi vastustaja on, sen vaikeampaa on saada isku onnistumaan.
Iskun vahingot vastustajalle ovat tavallisen yllätyshyökkäyksen luokkaa. Isku ei ole Hakaishallekaan tavallista iskua rasittavampi, se vain vaatii keskittymistä. Iskua on vaikea toteuttaa taistelussa, sillä se vaatii aina suvantovaiheen.

Perhe:
Isä: Awasaru (”Yhdistää”)
Äiti: Shourai (”Männikössä kohisevan tuulen ääni”)
Veljet:
- Hakage (”Puiden lehtien varjon alla”)
- Kagemusha (”Varjosoturi”)
Sisaret:
- Yuushou (”Kaunis ja hiljainen maisema”)
- Chi (”Veri”)

Ystävät:
Ore: Hakaishan paras ystävä.
Mirato: Ennemminkin tuttu. Tapasi naaraan metsässä ja piti tästä heti.

Muita tuttavuuksia:
- Monra: Tapasi Monran kaivoksessa ja ”pelasti” tämän Satsujinhanilta.
- Horitomura: Antoi tälle yrttejä naaraan ollessa haavoittunut
- Mero: Taisteli kogaa vastaan ja voitti.

Vihamiehet:
- Satsujinhan: Satutti Monraa. Hakaisha kostaa jos saa tilaisuuden.
- Amiral: Aloitti taistelun Hakaishaa vastaan koska ei hyväksy igojen ja kogien välisiä suhteita. Taistelu jäi kesken.
- Sanretsu: Ridan entinen mielitietty.

Opettajat ja muut auktoriteetit:
- Akame (”Punasilmä”): Hakaishan johtaja, jolle Hakaisha on uskollinen.
- Shin’yazoku (”Yöpöllöt)”: Mystinen Battoga-mestari, josta kukaan muu kuin Hakaisha ei tiedä.

Pitää:
- Koganaaras Ridasta
- Rauhasta
- Vedestä
- Puissa istumisesta
- Tähtitaivaasta
- Kiviheinikolla juoksemisesta
- Auringonlaskuista

Ei pidä:
- Koiranlihaa syövistä koirista
- Naaraiden kanssa taistelemisesta
- Suvaitsemattomuudesta
- Tunkeilijoista

Lisätietoa Hakaishan perheestä:

- Awasaru (”Yhdistää”) on Hakaishan isä, josta tämä ei tiedä juuri muuta kuin nimen. Tulevaisuudessa isästä ehkä selviää enemmän. Awasaru on/oli puhdasverinen iga, jolla oli samanlaiset kullanväriset silmät kuin Hakaishallakin.
- Shourai (”Mäntyjen läpi kulkevan tuulen ääni”) oli Hakaishan äiti. Se oli kaunis, valkoinen iganaaras, jonka kogat tappoivat ja osittain söivät. Shourailla oli tapana pitää kaulansa ympärillä punaista nauhaa. Naaraalla oli vihreät silmät. Shourai oli väriltään kokonaan valkoinen.
- Hakage (”Puiden lehtien varjon alla”) on Hakaishan vanhin veli ja pentueen vanhin. Uroksella on valesilmät, sekä kaksi arpea otsalla ja kaksi isoa arpea rinnassa. Hakage on katkeroitunut äitinsä kuolemasta ja omistanut elämänsä kogien tappamiselle.
- Kagemusha (”Varjosoturi”) on Hakaishan toinen isoveli ja pentueen toiseksi vanhin. Kagemusta on kokonaan valkoinen, ja sillä on otsalla ja poskessa arpia. Uros on hankkinut itselleen korvakorun. Uros on luonteeltaan vähän kuin Hakaisha, rauhallinen ja isovelimäinen.
- Yuushou (”Kaunis ja hiljainen maisema”) on Hakaishan vanhin sisko ja pentueen kolmanneksi vanhin. Naaraalla on valesilmät ja poskessa kaksi arpea muistuttavaa merkkiä. Naaraalla on ruskea kaulapanta. Yuushou on rauhallinen ja viisas.
- Hakaisha (”Tuhoaja”) on perheen kolmanneksi vanhin poika ja pentueen toiseksi nuorin. (Esittely ylempänä.)
- Chi (”Veri”) on Hakaishan pikkusisko ja perheen nuorin. Naaras on nimensä mukaisesti hyvä taistelija ja vihaa kogia. Naaraalla on kasvoillaan musta kuvio, ja otsassa vielä salmiakin muotoinen kuvio. Arpia naaraalla ei ole ainakaan kasvoissa.



Viimeksi muokattu: 6. huhtikuu 2008 13:59

Takaisin...



Frostmourne logo