|

Pelipaikka: Ensin tämä hahmo oli haltia omassa haltiaropessani, Tribes of The Enchanted Crystalssissa, haltianhahmoisena, mutta sitten lakkautin sen ropeni, joten siirsin Argoksen koirahahmoisena toiseen omaan roolipeliini, Dogmaan. Siellä pelasin uroksella jonkin aikaa, kunnes päätin muuttaa urokseni Frostmourne-demoniksi. Eli tavallaan uros on yhä pelissä, mutta ei kuitenkaan omana itsenään.
Nimi: Argos Yamerok-Uzui, kutsumanimenä pelkästään Argos
Syntymäpäivä ja horoskooppimerkki: Herra on syntynyt 2.6.2005, eli on nyt noin 3-vuotias, mikä on ihmisen iässä noin 28-vuotta. Horoskooppimerkiltään uros on Kaksonen.
Sukupuoli: Uros
Rotu: Susi (Canis lupus lupus).
Lauma: Vapaa Kansa eli ateistit (ent. Sateenkaaren kansa)
Pohjaväritys: Musta, vaaleinruskein merkein.
Väritys: Uros on musta, mutta sen kuonosta rintaan lähtee vaaleanruskea kuvio. Uroksen niskasta aina hännänpäähän kulkee vaaleanruskea siima, josta erkanee kyljille neljä raitaa. Uroksen hännänpää on vaaleanruskea. Jokaisessa jalassa on vaaleanruskeat sukat. Otsassa on salmiakin muotoinen vaaleanruskea kuvio.
Rakenne: Rakenteeltaan uros on susimainen. Hoikka, mutta voimakas. Sillä on ruskeat, mantelinmuotoiset silmät ja pystyt korvat. Uroksen raajat ovat lihaksikkaat, ja sen liikkeet maatavoittavat ja sulavat. Uroksen ruumis on virtaviivainen, hieman huskymäinen. Argoksen rintakehä on voimakas. Uroksen häntä on tuuhea.
Arvet: Ei ole.

Kyvyt: Ei ole mitenkään erityisen hyvä taistelija, mutta osaa taktikoida ja suunnitella asioita ennalta hyvinkin tarkkaan. Osaa liikkua täysin äänettömästi ja on muutenkin hieman epäilyttävä persoona. Uros on hyvä huijaamaan ja hämäämään.
Ase: Ei ole.
Luonne: Hiljainen, mutta silmien takana piilee oveluutta. Argos kuuntelee muita mielellään ja imee jokaisen tiedonmurusen, minkä vain pystyy haalimaan. Usein häntä pidetään hieman epämiellyttävänä persoonana, ehkä juuri sen takia, että hän tuntuu tietävän kaiken ja osaa ilmestyä paikalle äärimmäisen hiljaa ja juuri kun sitä vähiten osaa odottaa. Kuitenkin Argoksella on ylpeä ja hyvin kunniantuntoinen luonne. Argos on älykäs ja ovela, hyvä taktikoimaan. Uros on luonteeltaan hieman pelkuri, mutta jos se huomaa pystyvänsä huijaamaan jotakuta, uros kyllä käyttää tilaisuuden hyväkseen, kuitenkin kunniantuntonsa säilyttäen
Menneisyys: Kukaan ei oikeastaan tiedä mitään Argoksen menneisyydestä, kun se kerran tuntuu tulevan ei-mistään ja menevän ei-minnekään. Mutta elämäntarina lyhyesti kerrottuna: Uros syntyi kahden suden keskinäisestä rakkaudesta. Pentuja syntyi kolme. Perhe eli normaalia perhe-elämää. Argoksen isä opetti tälle erinäisiä selviytymistaitoja, muun muassa varastamista. Hiljalleen kaikki pennut lähtivät omille teilleen. Argos päätti ryhtyä varkaaksi, koska ei siitä oikein soturiksikaan ollut. Ja näin Argos elätti itsensä, ja suojeli itseään, ostamalla itselleen "koskemattomuuden". Myöhemmin Argos muuttui Frostmourne-demoniksi.
Pitää: - Hiiviskelystä - Salamyhkäysyydestä - Yöstä - Korkeista paikoista - Valoisista kuutamoöistä - Hiljaisuudesta
Ei pidä: - Metelistä - Salaisuuksista joita hän ei ole saanut tietoonsa - Komentelusta - Liasta
Perhe: Isä: Riley (Urhea, ylväs) Äiti: Zahirah (Loistava, hohtava) Veljet: Broin (Korppi) ja Calum (Kyyhkynen) Argoksen itsensä nimi valittiin eräästä myyttisestä tarinasta.
Viimeksi muokattu: 6. huhtikuu 2008 12:32
Takaisin...
|