Valloittajat
// INTRO // Kauan aikaa saivat kolme johtavaa laumaa, Valkoinen Virta, Punainen Kuu ja Vapaa Kansa, jakaa keskenään saaren, enemmän tai vähemmän sovussa. Mutta ihmisten saavuttua saarelle alkoi saapua koiria ulkopuolelta. Aluksi ulkopuoliset elelivät kaupunkien ulkopuolella, mutta sitten niitä alkoi vaeltaa myös saaren sisäosiin.
Ennen pitkää laumattomien määrä kasvoi suureksi, ja silloin esiin astui karismaattinen Sir Denver (Denver), joka uskollisen kaartinsa avulla onnistui kokoamaan saaren laumattomat yhdeksi voimakkaaksi laumaksi, joka ei pelännyt vanhojen laumojen mahtia, vaan valloitti säälimättä uusia alueita. Monet laumattomista halusivat kostaa vanhoille laumoille syrjinnän ja halveksunnan mitä olivat kokeneet.
Mutta sitten tapahtui jotakin odottamatonta; Sir Denver katosi. Johtajan katoamisesta liikkui monenlaisia huhuja, mutta kukaan ei tiennyt totuutta tämän katoamisen takana. Valloittajat vaipuivat hajaannukseen. Kolme kaartilaisistakin katosi.
Selviävätkö Valloittajat hajaannuksen tilastaan? Löytyykö heille uusi johtaja, ennen kuin koko lauma vaipuu kaaokseen ja hajoaa? // INTRO //
Perustietoa
Valloittajilla ei ole omaa Jumalaa, vaan he ovat alueen laumattomia, jotka ovat nyt yhdistyneet laumaksi jo pelistä poistuneen Sir Denverin (Denver) ja hänen kaartinsa johdolla. Valloittajat ovat kolmelle vanhalle laumalle uusi ja varteenotettava uhka, sillä laumattomia oli ehtinyt kertyä alueelle paljon. Pääasiassa Valloittajat ovat uhka niille laumoille, joiden alueita he havittelevat. Tällä hetkellä lähinnä Valkoinen Virta alueineen on Valloittajien tähtäimessä. Valloittajilla on yhdistymisvaiheessa tiukka hierarkia. Silmille hyppijöitä ei suvaita. Valloittajat voivat olla ulkonäöltään millaisia tahansa, sekä kaikki erikoiset taidot ja otetaan laumassa innolla vastaan. Harvalla Valloittajalla on maagisia kykyjä.
Hierarkia
Johtaja (1 kpl) Kaikkein korkea-arvoisin on lauman johtaja.
Kaarti (4 kpl) Seuraavana arvojärjestyksessä on Valloittajien johtajan kaarti, sillä he toteuttavat johtajansa käskyjä ja suojelevat lauman johtajaa. Kaartin jäsenet ovat vastuussa ainoastaan johtajalle.
Joukkueen johtajat (10 kpl) Seuraavaksi arvojärjestyksessä ovat ns. joukkueen johtajat, jotka johtavat n. 20 koiran joukkuetta. Jokainen joukkueenjohtaja on vastuussa jollekin kaartilaiselle.
Joukkueiden jäsenet (10 x 20 kpl) Seuraavaksi arvojärjestyksessä ovat joukkueiden jäsenet, eli valloittajasoturit. Joukkueita on 10 kpl, ja jokainen joukkue on johtajansa "nimeämä". Joukkueessa on 20 jäsentä, eli näitä paikkoja on avoinna 10 x 20 kpl. Jokainen valloittajasoturi on vastuussa oman joukkueensa joukkueenjohtajalle. Joukkueen sisällä on myös erilaisia erikoisaloja, mm. joukkueen viestinviejä. Jos olet kiinnostunut näistä arvoista, ota yhteyttä adminiin.
* Valloittajien joukossa on myös joukkueiden ulkopuolisia jäseniä. Tähän ryhmään kuuluu monia "alaryhmiä".
Huoltajat: Iso armeija tarvitsee huoltoa. Huoltajat hankkivat ruokaa ja hoitavat haavoittuneita. Myöhemmässä vaihteessa huoltoryhmille voidaan myös nimetä johtajia. Jos olet kiinnostunut huoltoryhmän vastuuhenkilöiden titteleistä, ota yhteyttä adminiin.
Tiedustelijat: Tiedustelevat lauman ympärillä. Tähystävät ja tiedustelevat taistelussa. Myöhemmässä vaihteessa tiedustelijoille voidaan myös nimetä tiedustelupäälliköitä. Jos olet kiinnostunut näistä titteleistä titteleistä, ota yhteyttä adminiin.
Seuraajat: Yleensä hieman vanhempia tai heikompia koiria. Sotilaallisesti järjestäytynyt Valloittajien lauma ei pidä aloitekyvyttömyydestä. Yleensä seuraajan oletetaan hakeutuvat johonkin tehtävään, sen sijasta että passiivisesti vain seuraisi laumansa kintereillä.
Hylkiöt: Kulkevat lauman perässä ja reunamilla, syystä tai toisesta hyljeksittyinä. He saattavat olla rikkoneet laumaansa vastaan tai ovat muuten vain niin heikkoja, että heidän ei edes oleteta hakeutuvan (tai anneta hakeutua) lauman sisäisiin tehtäviin.
Arvojen anomisesta lisää foorumissa. Hahmollasi ei ensimmäistä kertaa liittyessäsi liittyessäsi voi olla jo valmiiksi arvoja.
|