..
DOGMA LAUMAT LIITTYMINEN YHTEYDET
 

Laumattomat / hylkiöt ja kaupunkikoirat / maatilan koirat



Laumattomiin kuuluvan hahmon saa vasta sitten, kun on vähintään yksi johonkin laumaan kuuluva hahmo.

Perustietoa

Hylkiöt eivät Dogman saarella ole mitään uutta, niitä on ollut aina. Jostakin syystä jotkin koirat eivät kelpaa laumoihin, tai tulevat erotetuksi omasta laumastaan. Hylkiö tuskin haluaa olla ilman lauman tarjoamaa suojaa ja turvaa. Voivat olla minkätahansa rotuisia tai näköisiä.

Laumattomia on Dogman saarella myöskin aina ollut, ja tulee aina olemaan, mutta ihmisten saarelle saapumisen jälkeen laumattomien koirien määrä kasvoi räjähdysmäisesti. Ihmiset hylkäsivät koiriaan, tai niitä karkasi, ja ne lisääntyivät keskenään. Sir Denver (Denver) kuitenkin kaartinsa avustuksella onnistui yhdistämään laumattomat yhdeksi suureksi laumaksi, Valloittajiksi. Sittemmin Sir Denver sekä suurin osa hänen kaartistaan on kadonnut, joten laumattomien määrä todennäköisesti tulee tulevaisuudessa lisääntymään. Voivat olla minkätahansa rotuisia tai näköisiä.

Kaupunkikoirat ovat täysin ihmisen ainaansaannosta, ja erittäin sekalainen joukkio. Kaupunkikoiria on aina puhdasrotuisista sylikoirista kodittomiin, kovapintaisiin sekarotuisiin satamakoiriin asti. Mielellään aina koiria, ei ainakaan puhdasrotuisia susia!

Maatilan koirat ovat myös tulleet saarelle ihmisten mukana. Ne ovat useimmiten puhdasrotuisia, joko vahtikoiria, kuten rottweiler tai paimenkoiria, kuten esimerkiksi collie. Maatilan koirat kuuluvat maatilan väelle, eivät siis ole villejä, vaan heillä on aina omistaja. Rodultaan aina koiria, ei missään nimessä susia.

HUOM! Nykyään laumattomia on rajallinen määrä, ja laumattoman koiran saa vasta kun sinulla on vähintään kolme tähteä foorumissa. Jos haluat pelattavaksesi laumattoman, sinun täytyy ensin lähettää minulle (eli adminille) yksityisviestillä anomus ja perustella erittäin hyvin miksi koirasi on juuri laumaton. Laumattomilla ei ole hierarkiaa.


 

Dogman kuvat ja tekstit ovat © Singalana, ellei toisin mainita!
Ylänurkan hahmot: Routa © Denver, Racwar © Saranna
Alanurkan hahmo: Phantasmagoric © Saranna

 
Nimi:
Salasana: Salasana unohtunut?
 
Inforuutu
 
Pelaajia: 59 kpl
Hahmoja: 81 kpl
Tällä hetkellä online:
1 vieras

Sivuja viimeksi päivitetty:
ke 30. joulukuuta 2009 13:03:21
Linkit